Entinen vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö on julkaissut Twitterissä viestin, jonka voi Iltalehden mukaan tulkita arvosteluksi vihreiden istuvaa puheenjohtajaa Touko Aaltoa kohtaan. "Uskon asiapolitiikkaan - olen siinä vanhanaikainen. Olen politiikassa muuttamassa maailmaa, en vaihtamassa pilkun paikkaa tai tekemässä performanssia - Kiire ilmastonsuojelussa on selvempää kuin koskaan. Hyvinvointivaltio, sivistys, ihmisarvo kaipaavat puolustajaa. Huomio niihin!", Niinistö kirjoittaa. - iltalehti.fi/politiikka/201808042201115935_pi.shtml
- Kuitilta vaikuttaa, ja on paitsi aiheellinen myös (suhteellisesti ottaen) ilahduttava osoitus siitä, ettei Ville sentään ihan niin änkyräpopulisti ollutkaan kuin pahimmillaan vaikutti vaan realismiakin näyttäisi löytyvän vanhan isännän malliin.
Suunta vihreissä on siis ollut ehkä Niinistön jälkeen pahempaan, mutta toisaalta vaalien lähetessä on ennenkin myös provosoitu viharyöppyjä* (false flag -taktiikalla tekaistujakin) sympatiapisteiden kalastelemiseksi ja asenteiden nimenomaiseksi kärjistämiseksi/koventamiseksi. Moni poliitikko tekee tätä hyvinkin julkeasti. Aalto ja Pennanen ovat tässä suhteessa melko tavallisen vastuutonta poliittista pyrkyri/kaaderiainesta eivätkä millään muotoa Kansan Omatunto enempää kuin muutkaan (en taida itse asiassa osata nimetä äkkiseltään poikkeuksia).
Vihreiden kannatuksen vapaa pudotus on ollut puolueen kaadereilla tiedossa, samoin se että eduskuntavaaleihin on runsaat kahdeksan kuukautta aikaa. Puheenjohtaja Touko Aalto on selväsanaisesti ilmaissut tukevansa puolueen jyrkän siiven romanttista laittomuuslinjaa. Täten 'omaa etuaan ajattelematon' altruistijuristi Aino Pennanen laskelmoi pykälänterävästi antautuessaan rajakkien someterrorin vapaaksi riistaksi uhrautumalla* olemaan istumatta aloilleen, vaikka sitten Puolue joutuisikin maksamaan tukiaisistaan ilmailuliikenteen sabotointiviulujen taloudellisen hinnan.
Aalto&Pennanen ovat joutuneet someraivon kohteiksi, "yllättäen ja tilaamatta" tai sitten odotetusti ja tilaten. Voi muuten olla että vihreiden tai persujen tai muiden ääriporukoiden strategian mukaan ei ole kannattavaa niinkään tehdä rikosilmoitusta uhkauksista ym. saamastaan vihapostista kuin revitellä niitä huhumedian tasolla. Kannatuslukemat saavat hakemaan julkisuutta eri tavoin.*
Kehitys vihreissä onkin aika tarkkaan analoginen toisessa 'ääripuolueessa' eli perussuomalaisissa nähdyn kanssa: kannatuksen hiipuessa johdon jyrkkä fraktio radikalisoituu ääntenkalastelussaan virallistamaan kovemman siiven toimintalinjoja julkilaittomuuden aatteellista siunausta myöden. Näin oletetaan kaiketi puolueen perinteisen luonnonsuojelusiiven eli pehmisten jakavan ex-persujen 'sinisen' alamäkitulevaisuuden.
- Tuleekohan (jos analogiaskenaario toteutuu) vanhan ajan luonnonsuojeluekologistien siivestä nimeltään Vihreämpi tulevaisuus erotuksena vallan kaapanneen kansalaistottelemattomuusmilitanttien vihreistä, jotka ehkä eroavatkin kansan mieltämästä 'perusvihreydestä' samassa suhteessa kuin rasismin kanssa flirttaileva perussuomalaisuus eroaa kansan syvien rivien sinisestä suomalaisuudesta. Se vaan että sinisiä suomalaisia samaten kuin luonnonsuojeluvihreitä on pilvin pimein kaikissa puolueissa, joten radikalisoituneet siivet saanevat lopulta määräysvallan omissa erityispuolueissaan.
* Paneudun lopuksi lyhyesti tuohon viimeaikaisen mätäkuu-uutisoinnin ja vielä mädemmän someraivon substanssiin eli vihapuhekysymykseen ja luon lyhyen katsauksen sen kriteerien tunnistamisproblematiikkaan.
Vain harvat kansalaisista ja kansalaisuudettomistakin ovat erittäin tai täysin päteviä erottamaan vihapuheen asiallisesta ja hyväksyttävästä kritiikistä. Jos kuulut valittuihin, saatat hyvinkin pitää ominaisuuttasi itsestäänselvänä jokamiehenlahjana. Ei se kuitenkaan taida sitä oikeasti olla useimmille, ei ainakaan kattavasti.
Esimerkiksi sarkasmin, pakinan ja myös faktapohjaisesti argumentoidun (kiihkottoman tai besserwissermäisesti tendenssitärkeilevän) analyysin tapauksissa vihapuheen/asenteen tunnistaminen saattaa olla hyvinkin työlästä pelkkien sanallisten ilmausten ja rivienväliin oletetusti kirjoittamatta jätettyjen pahasanomien pohjalta, jolloin lukijan mahdollisen oman puolueellisuuden tulkintaanvaikuttamisen riskikin korostuu. Yhtä lailla voi luontainen taipumus mennä aina ensimmäisten joukossa kommentoimaan ns. suuna-päänä-persennä johtaa vähintäänkin lievään stiiknafulismiin, mikä taas väärinymmärrettynä johtaa kärjekkäisiinkin ylitulkintoihin. Ja loukkausten ja loukkaantumisten ja uhrautumisten ja uhriutumisten kierre on valmis alkamaan.
Täysin aiheellisen yleisen huomauttelun lisäksi toivoisin siis kaikentietäviä myös auttamaan niitä, jotka haluaisivat olla vihapuheen tunnistusstandardeistaan varmoja ja yhtä lailla päteviä paitsi toisten tekstejä arvioidessaan, myös ennen kaikkea välttääkseen itse sortumista vihapuheen houkutuksiin niinä heikkoina hetkinä, kun näppäimistö ei ymmärrä auton alkolukon tavoin sulkeutua itsestään.
Toki suorasanainen öykkäröinti, uhkailu, kiroilu ja solvaaminen ovat jokaisen täysipäisen helposti havaittavissa ja tuomittavissa. Mutta monikaan meistä ei ihan rehellisesti sanoen pysty rajatapausalueilla liikuttaessa tekemään kategorista eroa pelkän tekstin tyylin ja asiasisällön pohjalta.
- Joskus jään itsekin miettimään, luokitellaankohan sittenkin jokin kirjoitus vihapuheeksi olennaisesti tekstin poliittisesti tai aatteellisesti tms. kilpailevan leirin suuntaiseksi tulkitun sanoman/mielipiteen/kannanoton perusteella, vaikka se perusteluineen olisikin lainsäädännön ja yleisen hyvän tavan mukainen yhtä lailla kuin vihapuheluokittelijan omatkin hengentuotokset.
Aika ajoin on minunkin blogejani tyrmätty ja tuomittu joko suvakkihymistelyksi tai vihapuheeksi. Näin myös edelliseni, joka muuten sekin käsittelee juurikin Touko Aallon kantaa kansalaistottelemattomuuteen. Jo blogin otsikon sanavalinnat kuuleman mukaan herättävät 'suvakin' mielessä tuomiovimman kipinän ja 'rajakin' mielessä kutkuttavan myötäilkeyden tunteen, kun taas lopun kysymysmerkki herättää molemmissa jonkinlaisen epämiellyttävän kieroonvinoiluepäilyn. Itse leipätekstin lukeminen kuulemma sitten muuttaa suvakin ensireaktion haluksi vaieta blogi kuoliaaksi ja rajakin alkuinto hiipuu samaten pettymykseen. Ehkäpä siksi, että kirjoitusta ei ole helppo kommentoida leimaavasti tuomiten (mikä kuitenkin on monillekin suun avaamisen vaivannäön edellytys eli katalysoi vihapuhekierrettä) - ks. Aino Pennanen & Touko Aalto, henkisesti jälkeenjääneet tuulimyllytaistelijat?