Pääministeri Juha Sipilän uudenvuoden puheesta paistaa kilometrien päähän valtaapitävien asenne: edelleenkään ei olla huolissaan suomalaisten turvallisuudesta, vaan siitä, että suomalaiset ottaisivat oikeuden omiin käsiinsä. Vielä enemmän Sipilä tuntuu olevan huolestunut vihapuheesta, jota rikoslaki ei edes tunne.
Vihapuheesta syytetäänkin tänä päivänä heti, jos puhujan mielipiteet eivät miellytä. Vaikket sanoisi tai kirjoittaisi mitään laitonta, Facebookin kaltaiset suuryritykset ja poliitikot tulkitsevat näkemyksesi vihapuheeksi sillä perusteella, että heidän mielestään sanasi loukkaavat ja lietsovat vihaa. Vihapuhe onkin hyvin häilyvä termi, jota tulkitaan omien mieltymysten mukaisesti. Ihmiset, jotka syyttävät ahkerasti muita vihapuheesta, syyllistyvät siihen samoilla periaatteilla usein itse.
Sipilä kehuu puheessaan Suomen kyvykkyyttä yhteistyöhön yli ideologisten rajojen. Tämä taisi häneltä itseltäänkin unohtua kesällä 2017, jolloin yhteinen hallitusohjelma ei enää kelvannutkaan, ja Perussuomalaiset potkittiin ulos hallituksesta arvoihin vedoten. Tuosta kesästä lähtien vihapuheen vastustajat ovat erityisen ahkerasti demonisoineet perussuomalaisia, vaikka samaan aikaan huutavat isoon ääneen, miten "vihapuhe sitä" ja "vihapuhe tätä". Hatunnosto Li Anderssonille, joka on selkeäsanaisesti kertonut, ettei yhden puolueen demonisointi ole järkevää.
Vihapuheesta syyttelyn ja demonisoinnin sijaan olisi järkevää kuunnella, mitä mieltä se yksi puolue on, ja millaisia ratkaisuja sillä olisi Suomea riivaaviin ongelmiin. Laajoista tyttöihin kohdistuneista raiskauksista eivät nimittäin ole huolissaan vain perussuomalaiset kannattajineen, vaan ihmiset laajasti ympäri Suomen puoluetaustaan katsomatta. Puhe ja kirjoittelu eivät vahingoita ketään, mutta surkeasti harjoitettu maahanmuuttopolitiikka vaatii uhrinsa. Ihmiset eivät ota oikeutta omiin käsiinsä siksi, että perussuomalaiset vihapuhuvat, vaan siksi, että valtionjohto on kykenemätön myöntämään virheitään, eikä ole valmis tekemään mitään konkreettista suojellakseen kansalaisiaan. Sen sijaan poliitikot ja valtapuolueet mielellään hiljenisivät maahanmuuttokeskustelusta täysin. Syynä on nimenomaan se, että he tietävät varsin hyvin aiheen jakavan heidän kannattajiaan: osa on hyvinkin samoilla linjoilla perussuomalaisten ajatusten kanssa.
Valtapuolueet eivät halua tiukentaa maahanmuuttopolitiikkaansa. Vaalien alla tullaan kuitenkin näkemään, miten yksittäiset poliitikot esimerkiksi Keskustasta, Kokoomuksesta ja jopa Sdp:stä tulevat ottamaan tiukahkojakin kantoja maahanmuuttoon liittyen, ja puolueet sallivat tämän heille ainoastaan yhdestä syystä: he haluavat estää maahanmuuttokriittisten kannattajiensa ääniä valumasta perussuomalaisille. Äänestäjät puolestaan toivovat, että heidän maahanmuuttokriittinen ehdokkaansa kykenisi muuttamaan valtapuolueita sisältäpäin. Vaalien jälkeen puoluekuri kuitenkin ottaa niskalenkin.
Kuten pääministeri puheessaan toteaa, valta kuuluu kansalle, ja vietämme huhtikuussa demokratian juhlaa eduskuntavaalien myötä. Hän toivoo rehtiä vaalitaistelua, jossa keskitytään pelkojen lietsomisen sijaan ratkaisujen etsimiseen. Tällä aivan samalla toiveella minäkin suuntaan kohti vuotta 2019: olkoon vaalikevään maahanmuuttokeskustelut avoimia ja ratkaisukeskeisiä, ja älköön kukaan yrittäkö hiljentää puolueita tai kansalaisia kertomasta mielipiteitään, ratkaisuehdotuksiaan tai tuntemuksiaan.