Suomessa on viime vuodet lanseerattu uutta termiä, eli ”vihapuhetta”. Se on median mielestä lähes pahinta, mihin ihminen voi nyky-Suomessa syyllistyä. Sanoa toisesta ihmisestä, ihmisryhmästä, puolueesta, poliitikosta, virkamiehestä tai organisaatiosta pahasti, jopa haukkua.
”Hirmuista!” sanoi jo Paasikivi aikoinaan. ”Ei niin saa tehdä, hyi hyi häpeämään jokainen vihainen suomalainen!”
Mutta… Yksi äärimmäisen iso MUTTA. Entäpä jos vihainen ihminen on uhri? Jos hänen vihansa on oikeutettu ja häntä kohdellaan väärin? Jos poliittisella päätöksellä häneltä viedään leipä pöydästä ja kohonneilla lääkemaksuilla loput terveydestään ? Jos kohtuuttomilla veroilla tuhotaan yrittämisen edellytykset tai pakkolunastetaan maa-alue moottoritien tai ydinvoimalan alta? Tai jos hänen oma kotimaansa myydään ylikansallisille yrityksille ja viimeisetkin erämaat hakataan lankuiksi, niin saako suomalainen suuttua ja huutaa, että ”ei käy!”? Vai saako hän korkeintaan kotona hiljaa perheelleen tunnustaa, että ”kyllä minua nyt vähän harmittaa”.
Tai jos suomalainen joutuu viranomaisten, maahanmuuttajien, skinheadien, opettajien tai toisten oppilaiden kaltoin kohtelemaksi, niin onko hänellä oikeus vain alistua hiljaa? Entä jos hän pitääkin puolensa ja vielä pahempaa, sanoo, mitä mieltä on vastustajistaan tai kiusaajistaan, niin syyllistyykö hän rikoksista suurimpaan, vihapuheeseen?
Kuinka monta kertaa tällä vihapuhe-mantralla syyllistetään uhri? Todellinen tekijä pääsee pälkähästä ja voi liittyä kauhistelijoiden leiriin: ”Ei noin saa sanoa, kuinka joku voi käyttää noin brutaalia kieltä?”. Kuinka moni kysyy vihaiselta blogistilta tai kirjoittajalta, että ”miksi olet vihainen vastapuolelle, mitä hän on sinulle tehnyt?” Yllättävän harva. Lähinnä kiirehditään vaientamaan suuttunut kirjoittaja ja kieltämään hänen oikeutensa vihaan. Eikö pitäisi ensin selvittää, onko hänen vihansa oikeutettua? Onko vihan kohde toiminut väärin?
Aikoinaan kouluissa ja pihamailla kysyttiin tappelua selvitettäessä, että ”kuka aloitti?” Haluttiin selvittää, oliko toisella oikeus olla vihainen. Lähdettiin oletuksesta, että vihainen ja suuttunut ihminen ei automaattisesti ole roisto, vaan syypää voi yhtä hyvin olla riidan rakentaja, joka sai ansionsa mukaan.
Tämä näkökulma on häivytetty täysin vihapuheiden kohdalla. Perustellusta syystä vihainen ihminen ei saa oikeutta vaan useimmiten julkista paheksuntaa. Ajatusmalli kulkee liian usein latua: ”Vihainen puhuja on syyllinen ja vihan kohde on syytön.” Maamme on siis puolillaan ihmisiä, jotka ovat suuttuneita ja vihaisia ilman syytä. Kun eivät keksi parempaakaan tekemistä, niin päättävät aikansa kuluksi olla vihaisia? Kuulostaa todella epäuskottavalta selitykseltä.
Suomessa ei selvästikään yksikään poliitikko tai viranomainen tee koskaan päätöksiä, mikä herättäisi ihmisten ärtymystä, suuttumusta ja jopa vihaa. Yksikään skini, mamu, suvakki, rasisti tai normi-ihminen ei koskaan sano tai tee mitään, mikä ärsyttäisi muita? Ei suinkaan, vihaiset ihmiset ovat syypäitä, vihan kohteet viattomia uhreja.
Suomessa on pitkät perinteet uhrien syyllistämisestä. Tappelussa tuomitaan se, joka lyö kerran, eikä sitä, joka kiusaa lyöjää edelliset kolme vuotta. Raiskattu on syyllinen, ei raiskaaja. Suomessa syyllistetään ne, jotka suuttuvat lopulta, kun heitä tarpeeksi kauan potkitaan. Tämä kiusaaminen ja elämän edellytysten tuhoaminen voidaan naamioida yhteiskunnassamme ”poliittiseksi välttämättömyydeksi” tai ”vaikeiksi päätöksiksi”, joiden vuoksi kaltoin kohdeltu ihminen ei ole oikeutettu olemaan vihainen. Virastoissa, terveyskeskuksissa, vakuutusyhtiöissä tai sähkölaitoksissa ihmisten hyväksikäyttö ja riisto markkinoidaan ”taloudellisina välttämättömyyksinä, tehostamisina tai kohonneina korotuspaineina”. Vastapuolelle ei anneta muuta vaihtoehtoa kuin tyytyä osaansa.
Jos joku suuttuu, niin ketä riennetään puolustamaan? Ei uhria, joka hakee itselleen oikeutta, vaan valtiota, virastoa, yhtiötä tai organisaatiota, joka tyytyy vastineessaan toteamaan, että ”on toimittu täysin lain sallimissa rajoissa”. Tavallisen suomalaisen oikeus vihaan mitätöidään juridisella kapulakielellä. Ehkä Suomessa pitäisi jo vähitellen ymmärtää, että jos tehdään päätöksiä, joilla tuhotaan ihmisten elämää, tulevaisuuden uskoa, tätä maata ja sen luontoa tai kansakuntaa, niin ihmiset suuttuvat lopulta, eivätkä ole enää hiljaa. Eikä heidän kuulukaan olla. On luonnollista ja tervettä osoittaa vihaa.
Viha kertoo, että siirrytään ihmisen omalle pyhälle alueelle, jolla kenenkään ei ole lupa käyttäytyä miten huvittaa. Viha on tapa osoittaa itsekunnioitusta. Se on myös tapa osoittaa, mitkä arvot ovat niin tärkeitä, että suutun, jos joku niihin kajoaa. Suomessa viha halutaan kriminalisoida. Siitä halutaan tehdä moraalisesti arveluttavaa. Ihmisiltä halutaan viedä tunnetason oikeus pitää puoliansa.
Yhden sanan haluan sanoa jokaiselle tämän tekstin lukijalle. Jos koet, että sinua, sinulle tärkeitä arvoja ja asioita poljetaan ja oikeuksiasi loukataan, niin suutu. Jos kirjoitat vihasi auki, niin kerro, miksi olet vihainen ja kuka sen vihan on aiheuttanut. Sinulla on oikeus olla vihainen. On olemassa oikeutettua vihaista puhetta ja on äärimmäistä diktatuuria yrittää kieltää ihmisiltä oikeutta ilmaista vihansa. Eli sinulla hyvä lukija on oikeus suuttua joutuessasi kohdelluksi väärin ja voit jopa kirjoittaa siitä. Se ei ole vihapuhetta. Saat suuttua vaikka aluksi tästä kirjoituksesta, jos siltä tuntuu.