Sosiaalinen kontrolli on yksi vahvimpia ihmisten toimintaa säänteleviä mekanismeja. Tehokkainta kontrolli on, kun ihmiset saadaan kontrolloimaan itse itseään. Internetin aikakaudella paras väline tähän on sosiaalinen media.
1700-luvun lopulla sosiaalitieteilijä Jeremy Bentham kehitti uudenlaisen arkkitehtuurisen ratkaisun nimeltään Panopticon. Ratkaisu oli tarkoitettu sovellettavaksi laitoksissa ja erityisesti vankiloissa, joissa sen tarkoituksena oli vankien käyttäytymisen kontrollointi ja väkivallan vähentäminen. Innovaatiossa vankilaitoksen keskelle olisi sijoitettu vartiotorni, josta vartijat olisivat voineet tarkkailla kaikki vankilan tiloja samanaikaisesti. Konstruktio ei koskaan levinnyt käytäntöön, mutta ajatus norminvartijoiden kaikkialle näkevästä silmästä jäi elämään.
Pari sataa vuotta myöhemmin ranskalainen sosiologi Michel Foucault nosti ajatuksen uudestaan esille osoittaen, että Benthamin konstruktion tehokkain mekanismi oli sosiaalipsykologinen. Ihmisten toiminnan kontrolloimiseksi ei tarvita eristämistä tai väkivaltaa, pelkkä tietoisuus sosiaalisista normeista ja jatkuvasta valvonnan alla olemisesta saa ihmiset kontrolloimaan käyttäytymistään normien mukaiseksi.
Tämän päivän kaikkialle näkevä silmä on tietysti sosiaalinen media. Yksikään valtakunnan julkisuudessa olevista henkilöistä ei näinä päivinä pysty päästämään suustaan ensimmäistäkään normien vastaista lausuntoa ilman, että ihmiset siihen sosiaalisessa mediassa tarttuisivat. Mitä tunnetumpi normeja vastaan hyökkäävä lausuja on, sitä laajemmalle julkinen paheksunta leviää ja sitä tehokkaammin kaikki paheksunnan seuraajat alkavat kontrolloida omaa käyttäytymistään.
Koskaan ihmiskunnan aikana ei ole ollut käytössä näin tehokasta yhteisten normien noudattamista tarkkailevaa koneistoa, some todellakin näkee aivan kaikkialle. Yhden kaikkialle näkevän silmän sijasta silmiä on miljoonia. Massan voimalla kontrolloiva koneisto ei juuri tunne armoa, normien vastaisen toiminnan seurauksena saattaa olla kasvojen menettäminen koko kansakunnan edessä. Raakaa, mutta juuri tässä on sosiaalisen kontrollin voima.
Foucaultin teoriaan olisi syytä luottaa pohdittaessa esimerkiksi uusia vihapuheen kitkemiseen keskittyviä yksiköitä ja niiden toimintatapoja. Valtiokoneistolla on keskeinen rooli yhteiskunnassa hyväksyttävien normien lakitieteellisessä muotoilussa, mutta niiden valvomisessa tehokkainta ja kestävintä on, kun yhteisöt ja yksilöt saadaan itse kontrolloimaan omaa toimintaansa.
Sosiaalistuminen ei tietenkään tapahdu hetkessä. Laajoissa kansakunnan kokoisissa yhteisöissä sosiaalisen kontrollimekanismin syntyminen saattaa vaatia sukupolvien uusiutumista. Vahvimmin kontrolli sisäistetään jo varhaislapsuudessa. Jos signaalit ovat vahvoja, ennen pitkää mekanismi toimii varmasti. Tarvitaan siis vain hieman kärsivällisyyttä ja vihapuheen kontrolli on sisäistynyt koko kansakuntaan huolehtimalla siitä, että vihapuhe on ja pysyy sosiaalisesti tuomittavana. Some hoitaa loput.
Vastaan on turha taistella, niin tehokkaaksi on sosiaalinen kontrolli kautta ihmiskunnan historian osoittautunut.