Onko vihapuheen ongelma viha vai puhe? Jos vastaamme puhe, latistuu koko ongelma jossain määrin toisarvoiseksi. Miksi puhe olisi niin suuri ongelma kuin nyt annetaan ymmärtää? Tietysti ihmisen terveyteen kohdistuva uhkailu on vaarallista puhetta, mutta jos se jätetään huomioimatta ja keskitytään muuhun vihapuheeseen. Teuvo Hakkarainen sanoi kiihottamisesta kansanryhmää vastaan saamansa tuomion jälkeen, että jos hän olisi paria sanaa kirjoituksessaan muuttanut, niin koko sotku olisi vältetty. Näinkö olisi? Parista sanastako siinä oli kysymys? Toiset maahanmuuttokriitikot välttelevät kohdistamasta kritiikkiään yksittäisiin ihmisiin ja näin välttelevät sananvapauden rajoitteita. Sen sijaan että he sanoisivat, ”sinun edustamasi kansanryhmä on vaarallinen”, vievät he viestin yleisemmälle tasolle ja sanovat, ”minä kritisoin monikultturismia”. Viestin sisältö ei oleellisesti muutu, vaan sanat on vain valittu salonkikelpoisemmen. Jos siis ongelma on vain sanoissa, on ongelma vähemmän merkityksellinen kuin nyt annetaan ymmärtää ja samalla vaikeasti hallittava. Uusia sanoja, joilla on sama vanha moraaliton sisältö, voidaan ottaa koko ajan käyttöön.
Jos vastaamme, että viha on ongelma eikä puhe, niin vihako meidän silloin pitäisi kriminalisoida, ja miten se tapahtuisi? Umpikujaan joudutaan silloinkin. Jos sanotaan, että vihapuheen ongelma on se, että se synnyttää vihaa lukijoissa ja kuulijoissa, niin taas päädytään siihen, että viha itsessään on ongelma. Onhan viha ongelma, ei se varmaan ole kovin monen ihmisen tavoitteena päästä vihaamaan, mutta miten viha tulisi hävittää jollei kriminalisoinnilla? Ne jotka itse puhkuvat vihaa sanovat tähän, että kunhan vain tavalla tai toisella poistetaan minun elinpiiristäni kaikki ne asiat, joita minä vihaan, niin sitten ei enää ole vihaa eikä vihapuhetta. Ihminen on kuitenkin itse vastuussa omasta suhtautumisestaan ympäröivään todellisuuteen. Jos henkilö A vihaa henkilöä B, on tämä viha yksistään A:n vastuulla. Se ei mene niin, että B pakottaa omalla olemuksellaan A:n vihaamaan B:tä, kuten monesti ihmiset tuntuvat ajattelevat: Kunhan vain nuo minun vihan kohteet poistettaisiin, tai kunhan vain nuo minun vihan kohteet olisivat sitä mitä minä haluan, niin enhän minä sitten heitä vihaisi. Mitäs ovat tuollaisia, pakottavat minut heitä vihaamaan. Olipa siis vihapuheen ongelma viha tai puhe, niin kumpikin määrittely on jollain tavalla hankala.
Sampo Terho etsi määrittelyä vihapuheelle ja sananvapaudelle TV:n vihapuheillassa totuuden puhumisen kautta. He perussuomalaiset haluaisivat laajentaa sananvapautta niin, että tosiasioita saisi sanoa, vaikka joku ei niistä tykkäisikään, ja se ei olisi silloin vihapuhetta. Jos taas väärin perustein yleistää jotain jonkun faktan pohjalta, voi tämä olla vihapuhetta. Terho siis liittää vihapuheeseen totuuden vastaisuuden. Jos jokin väite on totta, se ei silloin voi olla vihapuhetta. Tämän määritelmän ongelma on se, kuka totuuden määrittelee ja millä tavalla. On monia kiistanalaisia asioita, joissa ei ole tiedossa minkäänlaista totuutta. Jos joku sanoo, että maahanmuuttajat aiheuttavat merkittävän terroriuhan Suomessa, niin onko se totuus? Jos joku sanoo, että sudet uhkaavat maaseudun lapsia, niin onko se totuus? Omasta mielestään kaikki kertovat vain totuuksia. Jos jollakulla olisi jumalallinen yhteys, ja hän saisi selville jostain asiasta absoluuttisen totuuden, niin ei siitä seuraisi, että tämä ihminen ei harjoittaisi vihapuhetta, päin vastoin. Mitä vakuuttuneempi ihminen on absoluuttisesta totuudesta, sitä herkemmin hän lähtee tätä totuutta muille jakamaan ja väärin ajattelevien päähän takomaan, vaikka väkivaltaa käyttäen. Epätietoisuus olisi vihapuheen hillitsemisessä paljon parempi vaihtoehto. Ihminen, joka ei ole varma totuudesta, ei kovin herkästi lähde taistelemaan epäilyttävillä keinoilla totuuden puolesta väärin ajattelevia vastaan.
Kannattaisin mielelläni täysin liberaalia sananvapautta. Kuka tahansa saisi sanoa mitä tahansa, sitten vain yhdessä kävisimme hyvin argumentoitua keskustelua väitteen totuusarvosta, ja punnitsisimme onko puhe sellaista, että se ei aiheuta kohtuutonta mielipahaa ihmisille. Jos puhuja ei perustelisi näkemyksiään riittävän hyvin, tai puhe olisi muuten epäasiallista, arvioisimme ryhmässä, miten oikaista ja ojentaa puhujaa. Liberaalin sananvapauden ongelma on kuitenkin se, että se vaatisi keskustelukyvyiltään erittäin taitavia ja asiaan paneutuvia ihmisiä. Pääsääntöisesti ihmiset taas ovat kaikkea muuta kuin taitavia keskustelemaan. Asioiden tahallinen ja tahaton väärin ymmärrys on sääntö eikä poikkeus, kuten myös asiakysymysten ja tunneasioiden sekoittaminen. Voidaan vielä kärjistää sananvapauden ongelmaa seuraavasti: Ajatukset muuttuvat helposti puheiksi ja puheet helposti teoiksi. Ajatukset, puheet ja teot asettuvat samalle jatkumolle, jolloin puhe on tietynlainen teko. Jos siis sallisimme kaikki puheet, miksi emme sallisi kaikkia tekoja? Kyllähän asialleen paneutuvat kansankäräjät voisivat oikaista ja ojentaa (ja rangaista) niitä, jotka vastoin hyvää tapaa toimivat.
Vihapuheesta puhutaan usein kovin mustavalkoisesti, ikään kuin vihapuhe ja vihapuhujat olisivat erillinen saareke meidän ei-vihapuhujien maailmassa. Vihapuheesta puhujat asettautuvat itse ei-vihapuhujien ryhmään, ja vihapuhujat ovat heille se toinen ryhmä, jota paheksutaan ja jonka käytöstä pyritään parantamaan. Mietimme, mitä meidän pitäisi niille tehdä, koventaako rangaistuksia, jättääkö omaan arvoonsa, houkutellako jotenkin ei-vihapuhujiksi. Itse näen, että mikään inhimillinen ei ole meille muillekaan aivan vierasta, ja sikäli kun viha ja vihapuhe on inhimillistä toimintaa, on se jotenkin tuttua myös ei-vihapuhujille. Viha ja vihapuhe kasvaa meidän yhteiskunnassamme, ja sen juuret täytyy olla laajemmin kiinni koko kulttuurissamme. Siksi esitän muutaman pohdinnan arvoisen kysymyksen, joilla voidaan kartoittaa vihan ja vihapuheen lähi-ilmiöitä:
Mikä on vihan ja vihapuheen suhde pelkoon ja pelkopuheeseen?
Mikä on vihan ja vihapuheen suhde halveksuntaan ja halveksuvaan puheeseen?
Mikä on vihan ja vihapuheen suhde kateuteen ja kateuspuheeseen?
Mikä on vihan ja vihapuheen suhde urheiluun?
Vielä yhtenä vähän kaukaisempana sukulaisilmiönä voitaisiin miettiä, mikä on vihan ja vihapuheen suhde oikeistolaisuuteen? Tarkoitan vihapuheen suhdetta oikeistolaisuuden ytimessä olevaan ihmisten välisiä eroja ja ihmisten välistä kilpailua korostavaan ajatteluun? Oikeistolaisuudessa samoin kuin urheilussa keskeistä on kilpailu. Junioriurheilussa vanhemmat harjoittavat vihapuhetta kentän laidalla. Rion olympialaisissa ihmeteltiin isäntämaan yleisön törkeää käytöstä vieraan maan urheilijoita kohtaan. Jääkiekkokaukaloissa ja jalkapallokatsomoissa viha muuttuu jopa väkivallaksi. Ei ole aivan pois suljettu mahdollisuus, että ihmisten asettaminen toisiaan vastaan kilpailemaan ja kilpailun ihannointi ovat hyvä maaperä vihapuheen kasvulle. Lisäksi oikeistolaisuudessa usein nähdään kateus hyvänä yrittelijäisyyden ja kasvun tehostajana.
Vihapuhe voitaisiin karkeasti jakaa keskustelevaan ja ei-keskustelevaan puheeseen. Ei-keskusteleva on tuomittavampaa kuin keskusteleva vihapuhe. Ei-keskustelevaa vihapuhetta on esimerkiksi nimettömänä sähköpostiin lähetetyt törky- ja uhkailuviestit, lapsille suunnattu vihapuhe ja ohikulkijoiden huutelut. Näissä tapauksissa ei ole edes pyrkimystä ryhtyä keskustelemaan, mutta vihapuhetta ilmenee myös silloin, kun on pyrkimys keskustella. Sitten on harmaa välialue, josta on vaikea sanoa, onko se keskustelevaa vai ei. Esimerkiksi jonkun keskustelun väliin lisätyt halventavat kommentit, ovatko ne lisukkeita, joita puhuja yksisuuntaisesti jakaa ja pyrkii siten mainostamaan omaa maailmankuvaansa, vai ovatko ne tulkittavissa uusiksi keskustelun avauksiksi?
Toistuvasti esitetään, että yksi syy, miksi vihapuhe on ongelma erityisesti sosiaalisessa mediassa, on kasvottomuus. Kun keskustelukumppanin kasvonilmeitä ja eleitä ei näe, ja äänenpainoja ei kuule, niin on vaikea tulkita, mitä hän oikeasti tarkoittaa. Olen itse ehkä sen verran autisti, etten ihan ymmärrä tätä logiikkaa. Elein ja äänenpainoin voidaan alleviivata sarkasmia: ”Oletpa sinä 'viisas'.” Niin voidaan tekstilläkin. Hyvä vitsi pyritään kertomaan pokerinaamalla, eikä niin että nauran tähän itse päälle, niin että muut tietävät tämän olleen vitsi. Ei siis pitäisi auttaa, vaikka kuinka näkisi kasvot. Jos taas joku pääsääntöisesti sanoo muuta kuin ajattelee, ja kuulijan pitäisi tämä todellinen mielipide lukea kasvoilta, on mielestäni jotain vikaa viestijässä.
Itse näen, että vihapuhe kukkii sosiaalisessa mediassa helpommin siksi, että harvoin joku tuntematon tyyppi tulee sinun eteesi kasvotusten esittämään kiistanalaisen väitteen. Jos ollaan päädytty tilanteeseen, jossa väitellään kasvokkain jonkun kanssa jostain asiasta, yhdistää väittelijöitä luultavasti jokin muukin asia kuin pelkkä kiista. Ollaan ystäviä, sukulaisia, työkavereita, samassa harrastuksessa, kaverin kavereita, tms. Tällöin ei puhuta vain kiistan aiheesta, vaan samalla ylläpidetään minun suhdetta sinuun ja sinun suhdetta minuun. Siksi kasvokkainen keskustelu on yleensä vähemmän vihapuheelle altista. Ihmisen suhde toiseen ihmiseen saattaa olla hyvinkin myötäilemiseen kannustava, kuten vaikkapa jos keskustelee työnantajansa kanssa.
Ehkäpä kasvokkaisen keskustelun sovinnaisuus on jopa edistämässä vihapuhetta. Kun vihapuhuja ei kasvokkaisessa keskustelussa kohtaa kritiikkiä eikä joudu perustelemaan sanomisiaan, vaan saa osakseen vain hiljaisuutta ja hymistelyä, hän saattaa olettaa, että hiljaisuus on hyväksynnän merkki. Sitten hän menee sosiaaliseen mediaan huutelemaan samoja asioita, ja kun siellä joutuukin vastuuseen sanoistaan, niin hän kokee tämän vainoamisena ja sananvapauden loukkauksena. Tämä taas kirvoittaa vihapuhujan entistä voimakkaampaan vihapuheen käyttöön.
Tästä päästään siihen, että vaikka varmasti suurimmalle osalle ihmisiä ja suurimmassa osassa tapauksia vähän liiallinen kohteliaisuus keskustelussa on parempi kuin vähäinen kohteliaisuus, niin näin ei välttämättä ole ihan kaikissa tapauksissa. Sosiaalinen media mahdollistaa hyvässä mielessä keskustelun niin, että voi puhua suoraan itse asiasta, ilman velvollisuutta ylläpitää ”meidän suhdetta”, ilman velvollisuutta myötäillä. Kaikki nämä ylimääräiset intressit keskusteluissa heikentävät itse asiassa pysymistä.