On käytännössä absoluuttinen mahdottomuus vastata saamaani "palautteeseen", jossa kyseenalaistetaan allekirjoittaneen ihmisarvo ja uhataan henkeä. Toisaalta, se tuntuu olevan normaali palautetapa verkossa nykyään, joten ystävieni suosituksesta päädyn kuitenkin reagoimaan tuoreeseen herjauskampanjaan. Koitan hieman tiivistää asiat, kuten mitä tein, miksi, ja mitkä ovat minulle tärkeitä asioita.
Toivoa ja inhoa Narinkkatorilla
Toimin siis la 26.8. kansallismielisessä terrorismin vastaisessa mielenosoituksessa juontajana. En kuulu järjestäjiin, mutta tiedän heidän tehneen paljon työtä poistaakseen "suomi ensin", "rajat kiinni" yms. toimijoita taustoilta. Banderolleja tai puheita näiden osalta ei sallittu. Tottakai se näytti silti rajat kiinni -tempaukselta suurelle yleisölle eivätkä odinistit katsojien joukossa helpottaneet asiaa. Toisaalta, heillä on oikeus olla avoimella torilla, halusivat järjestäjät sitä tai eivät.
Yhtä kaikki koen että jotain oikeaakin tehtiin. Välipuheissani mainitsin moneen kertaan ja yleisöltäkin huudatin, että emmehän kohdista vihaamme maahanmuuttajaystäviämme vastaan. Tälle hurrattiin. Siitä tuli hyvä mieli. Toisaalta, kun yleisöstä huudettiin "matut ulos", olin helvetin pettynyt. En allekirjoita sanomaa. Totesin, että en suostu sanomaan sanoja "rajat kiinni". En myöskään halunnut toistaa parin vuoden takaista typerää virhettäni muslimiyhteisön summittaisesta syyllistämisestä. Tein silloin todella tyhmästi ja pyysin sitä anteeksi sekä yksityisesti että julkisesti. Toki minä tuossakin tilaisuudessa huusin, mutta huusin pääministerimme suuntaan, vain ja ainoastaan.
Tieni uskontokritiikkiin
On itse asiassa sateenkaaripoppoon ansiota että päädyin koskaan keskusteluyhteyteen kansallismielisten kanssa. Tuolloin, yli vuosikymmen sitten, päädyin kiroamaan lestadiolaisia ja jehovantodistajia heidän vihastaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan. Ajan myötä opin että myös esimerkiksi sunnalaiset ääriryhmät omaavat samoja riskejä. Tämän kuulee valtamediastakin tuon tuosta. Olen uskontokriitikko, en islam-kriitikko ja pidän samoja kriteerejä kaikille uskonnoille. Mielestäni uskontojen on myös pystyttävä käsittelemään ongelmia piireissään. Yhtä lailla kun minä tunnen syyllisyyttä kun joku mielenosoituksessa herjaa maahanmuuttajia, tulee minkä tahansa yhteisön olla valmiina tutkimaan osuuttaan haasteiden edessä. Uskonto tuo tiettyjä erivapauksia, joten sen tulisi tuoda myös vastuuta. Kohdistan kritiikkini organisaatioon, sillä moni sen jäsen on uhri. Onpa tälle aiheelle oma järjestökin.
Kuten olen kirjoittanut, ymmärrän liikkeellä olevan vihan ja pelon. Viha ja pelko ovat lopulta käytännössä identtisiä, riippumatta siitä minkä aatteen tai lipun alla niitä tehdään. Samat psykologian säännöt pätevät, sillä jokainen osapuoli on ihminen. Elämäni tärkein poliittinen arvo ovat seksuaali- ja sukupuolivapauden asiat. Seurassa tulevat yksilön oikeudet, tasavertaisuus ja koskemattomuus. Olen absoluuttinen pasifisti enkä ole käynyt armeijaa. Tiedän sydämessäni etten ole kohdatessa uhka kenellekään, en sanoilla enkä teoilla, oli henkilö sitten kantasuomalainen tai maahanmuuttaja, vammautunut, vähemmistön edustaja tai mitään muuta. Kaikki ovat ihmisiä ja heillä on oikeus sekä fyysiseen että henkiseen koskemattomuuteen. En ole käyttänyt väkivaltaa enkä käytä.
Minulla ei ole tarvetta mennä henkilökohtaiseen elämääni, mutta sen voin todeta että sateenkaariasiat eivät ole vain lähellä sydäntäni, vaan osa sitä. Olen saanut mittaamattoman määrän uskontokonservatiivista vihaa tästä, mutten ole koskaan, hetkeäkään, kuvitellut että olisin tässä asiassa väärässä. Olen omannut sateenkaarimyönteisen linjan jo peruskouluiältä alkaen. Puolustan yksilön oikeutta olla juuri sellainen yksilö kun hän kokee olevansa, niin kauan kun hän ei tee niin toimiessaan vahinkoa toiselle. Tässä on aatemaailman minuuteni tiivistelmä. Vaikka ymmärrän ja hyväksyn esimerkiksi maltilliset mielipiteen ilmaisut tasa-arvoista avioliittoa vastaan, on oma mielipiteeni vakaa ja muuttumaton.
Ei conipolitiikkaa
Koska conit eli yleisötapahtumat joissa toimin on koitettu vetää mukaan kiistaan, totean että minä en tuo coneihin politiikkaa. Tiedän, että merkittävien conien avainjärjestäjissä on edustettuina kaikki eduskuntapuolueet ja siten laaja aatekirjo. Me kaikki jätämme puoluekirjamme narikkaan sisään astuessamme ja toimimme conin puolesta - tapahtuman, joka on avoin jokaiselle joka kunnioittaa toisia. Conit ovat edelläkävijöitä seksuaalivähemmistöjen hyväksynnässä ja haluan olla osa sitä asennemaailmaa. Tämä ei ole mahdollista kuplan sisällä, vaan ainoastaan rikkomalla kaikki kuplat. Niin tekijä- kuin kävijäjoukkokin on äärimmäisen heterogeeninen. Pitkään pidimme tätä itsestäänselvänä arvona. Nyt huomaan että se kaipaa myös puolustusta. Tällaisena somen vihakuplien aikana on oltava aina valppaana ja toimittava aktiivisesti jotta yksikään ryhmä ei voi määrittää agendaa muiden kustannuksella.
Jos olen toiminut mahdollistajana, katalyyttinä vihanpidolle, voin tutkia tapahtunutta ja oppia virheistäni. En kuitenkaan voi poistaa itsestäni ominaisuuksia hiiren nappia klikkaamalla. En voi lakata ajamasta sydämelleni tärkeitä asioita, voin vain oppia tekemään sen paremmin. Ennen kaikkea en voi pyytää anteeksi niitä tekoja joita nimessäni kasattu mielikuvitushahmo on tehnyt. En myöskään voi millään tasolla hyväksyä herjauksia, kunnianloukkauksia tai uhkauksia. Ne ovat väärin ja voivat ylittää rikoskynnyksen. Nettivihaa ei saa hyväksyä. Viha poistuu käsittelemällä ja sen viemä tila pitää täyttää tiedolla, dialogilla. Voin osaltani tehdä parhaani jotta pelko lienevee ja tekee tilaa tiedolle.
Viimeiset sanat
Sinuun, joka olet yhä vihainen, voin vain vedota pyynnöllä. Todennäköisyys on että vartin keskustelun myötä olisimme pääosasta tärkeitä asioita lähes samaa mieltä. Ilmaisemme asiat vain eri tyylin ja eri näkökulmista, koska olemme erilaisia ihmisiä. Erilaisuutemme tekee meistä uniikkeja, kauniita ihmiskunnan pieniä palasia. En tunne sinua, uhkailijani, mutta olet onnistunut satuttamaan minua, kuten ehkä halusitkin. Kysy kuitenkin itseltäsi, johtaako se parempaan huomiseen? Voiko kestävää hyvyyttä rakentaa pahuuden päälle? Minun arvioni on, että olemme toisillemme velkaa kunnioittavan katseen, keskustelun ja anteeksipyynnön.