Mikäli uutisia Suomen hallituksen ja eduskunnan viimeaikaisista ulostuloista on uskominen, meillä on maassamme iso ongelma, ja se on viha. Viha myrkyttää keskusteluilmapiiriä, rikkoo kansalaisten välejä, tuhoaa luottamuksen toinen toisiimme ja pahimmillaan uhkaa yhteiskuntarauhaa.
Tuosta on vaikea olla eri mieltä, teoriassa. Ongelma on kuitenkin tällaisten korkean tason julkilausumien muotoilu, ajoitus ja painotukset.
Kuten monet ovat tälläkin sivustolla todenneet, tuntuu oudolta tuomita samassa lauseessa ja siten ikään kuin samanarvoisina uhkina viattomien sivullisten silmitön murhaaminen ja toisaalta tavallisten kansalaisten kiukkuinen jupina somessa ja keskustelupalstoilla. Ja, kuten senkin ovat monet todenneet, ”vihapuheelle” ei edes ole mitään määritelmää. Rikoslaki ei sitä edes tunne.
Mielestäni se, että maan ylimpien päättäjien taholta nostetaan julkilausumissa samaan kategoriaan Turun hirmuteko ja suomalaisten suuttumus siitä, osoittaa huonoa makua. Tämän lisäksi se osoittaa jotain vielä paljon pelottavampaa.
Se osoittaa, että maan johto (kuten myös media, piispat, professorit ynnä muu maan eliitti) pysähdyttävien kriisienkin kohdatessa näyttävät tuntevan suurta vastahakoisuutta asettua yksiselitteisesti oman maansa ja kansansa puolelle. Jos niin ikävästi käy, että omaa kansaa on uhattu tai hyökätty tavalla tai toisella sitä vastaan, myös siinä tilanteessa näköjään täytyy jo samassa lauseessa kohdistaa syyllistäminen omia vastaan, siis niitä vastaan, joita on loukattu ja joita pitäisi puolustaa.
Sen sijaan kaiken ulkoa tulleen, vierasmaalaisen, ”kansainvälisen” puolelle asettuminen tuntuu puheissa ja teoissa tapahtuvan automaattisesti, luontevasti ja suurella mielihalulla.
Jos nyt joku on jo aivan kyllästynyt koko maahanmuutto- islam- terrorismi- ja monikulttuurikeskusteluun, pitäisi silti miettiä viimeaikaisten tapahtumien ja niitä seuranneen julkisen keskustelun sisältämiä painotuksia. Ja ehkä huolestuakin.
Jos nimittäin maan johto ei tässä ehkä jo väsyksiin asti vatvotussa kysymyksessä edes yritä asettua selvästi oman kansansa puolelle, miksi ihmeessä se tekisi niin missään muussakaan kysymyksessä? Meillähän on pienenä kansakuntana muitakin haasteita edessä ja näiden samojen poliitikkojen ratkaistavina, nyt kun edessä häämöttää mm. monenlaisen yhteisvastuun lisääminen EU:ssa ja eurossa.
Kuinka todennäköistä on, että suomalaisten puolesta puhumista kovin vastentahtoisena pitävät päättäjämme näissä muissakaan isoissa kysymyksissä pitäisivät oman kansansa hyvinvoinnista, eduista ja turvallisuudesta kiinni?
