Nykyään kuulee jatkuvasti, että somessa ollaan kokoajan rasistisia ja ääripäät meluavat. Lisäksi ollaan vihaisia ja puhutaan samaan aikaan. Koska minun on ollut vähän hankala nähdä tuota kaikkea, lähdin oikein etsimään.
Vihaista puhetta on. Aina ja kaikesta. Kun sanat yhdistetään substantiiviksi, luodaan sana: vihapuhe. Se luo voimaa ilmaisuun. Vihapuhe on jotain erityistä vihaista puhetta. Sanaa käytetään tuomitsemiseen etnisissä aiheissa. Kun puhe on vihaista, mutta laillista, voidaan vihaisuutta paheksua vihapuheena. Moniäänisessä länsimaassa on jouduttu tottumaan erilaisuuteen. Niinpä on vihaisia ja ei-vihaisia. Niille, jotka ovat vihaisia jostain, ollaan vihaisia juuri vihaisuutensa takia. Vääryys vihastuttaa ja se vihakin vihastuttaa. Sosiaaliset konflikteja välttelevät luonteet eivät pidä vihaisuudesta ollenkaan. Se häiritsee enemmän kuin vihaisuuden syy.
Jokainen on mielestään oikeassa. Vihainen siksi, että on oikein olla vihainen vääryydestä. Vihastuneelle vihastunut siksi, että hänen mielestään vihaisuutta ei pitäisi ilmaista tai sitä ilmaistaan ainakin liikaa ja väärästä asiasta. Tälle ei voi mitään, sillä ihmiset on luotu vihastumaan. Se on luonnollinen psykologinen reaktio. Koska se on olemassa, sen on täytynyt olla myös hyödyksi. Se heikentää puolueetonta arviointikykyä, mutta se saa huomaamaan subjektiivisesti koetun ("musta tuntuu") vääryyden. Olkaamme kiitollisia vihaisille pariisilaisille vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta.
Maahanmuuttoon liittyen vihapuhe kertoo joidenkin mielestä rivien välisestä rasismista. Tosiasiassa usein kyse on vihasta, mutta kuulija tulkitsee puhujan mielipiteen pohjalta, että sanomassa on rasismia. Maahanmuuttajien tekoja kritisoiva on jonkun mielestä rasisti, koska tämä joku ei kykene erottamaan teon kritisointia tekijän kritisoimisesta. Tämä on ymmärrettävää, koska tekijähän se syypää tekoonsa on. Teon, ja sen kohtaaman kritiikin, sekä tekijän välillä on kuitenkin iso ero. Jos tekijän kulttuuritausta on iso syy tekoon, on tekijää entistä vaikeampi erottaa teosta. Se ero silti on. Kriitikkokin voi sekoittaa tekijän tekoon väärällä tavalla, jos väärän teon syynä pidetään tekijän piirteitä, joilla ei tosiasiassa ole tekoon vaikutusta. Esimerkiksi kikkaratukka ei saa raiskaamaan, vaikka sellaisen tukan omaavat raiskaisivatkin muita enemmän. Korrelaatio voi olla, mutta kausaliteettia ei.
Yllä olevan pohjalta en ole itse rasismia netissä kohdannut. Olisiko sitten muita rasistisia ilmaisuja? Tyypillisiä syytöksiä sellaisesta on leimaaminen. Sillä ilmeisesti tarkoitetaan sitä, että puhutaan toisrotuisen rikoksista enemmän kuin ns. omien rikoksista. Tällöin rikoksen paino toisrotuisten maineessa kasvaa raskaaksi. Toisekseen, arkisessa keskustelussa yleistetään, mitä toiset pitävät leimaavana. Yleistäminen ei ole leimaavaa niin kauan kuin keskustelijat tietävät, ettei yleistävä lausunto tarkoita joka ikistä toisrotuista. Yleistäminen sujuvoittaa keskustelua, mutta saa epäluuloiset luulemaan, etteivät kaikki keskustelijat tiedä yleistyksen olevan yleistys. Toki, keskustelijat voivat periaatteessa unohtaa ajan myötä, etteivät kaikki ole sitä, mitä yleistys väittää, jos väitettä toistetaan itsestäänselvyyteen asti. Käytännössä näin tuskin helposti tapahtuu, koska keskusteluun tulee lisätietoa, eri sävyisiä väitteitä ja itse vastaväitteitäkin. Näin keskustelijalla on aina vertailukohtia mielipiteillensä.
Rasistisiksi ilmaisuiksi voi sanoa halventavia nimityksiä, kuten nokikeppi. Sellaisia löysin netistä eräältä uutissivustolta. Mutulla arvioiden yksi muutaman kymmenen uutiskommentin välein. Yleistyksiä viljeltiin toistuvasti, mutta niistä ei voi vetää johtopäätöstä, että olisi väitetty yleisesti kaikkia toisrotuisia väärintekijöiksi. Eräs kommentoija kertoi välttelevänsä tiettyjä maahanmuuttajien runsaasti asuttamia seutuja. Sen voi tulkita rasistisin syin tehdyksi itsensä syrjinnäksi: henkilö ei anna itselleen lupaa mennä jonnekin. Välttelyn syy voi olla turvallisuuskin.
Ovatko rasistiset sanat ja teot rasistin merkki? Ei välttämättä. Tämä riippuu siitä, millaisesta rasistista puhutaan. Rasistin voi terminä määritellä esimerkiksi kahdella tavalla. Rasisti voi olla vakaumuksellinen. Hänelle riittää syrjiviin tekoihin ja sanoihin pelkästään toisen rotu. Tämä on perinteinen kuvaus. Henkilöä voidaan tänä päivänä kutsua rasistiksi, jos hän on vihastunut johonkin etniseen ryhmään. Henkilö voi tästä syystä kokea itsekin olevansa rasisti. Hänelle riittää syrjiviin tekoihin ja sanoihin toisen rodun edustajien teot ja sanat. Kuten aiemmin jo toin esiin, tekojen ja tekijöiden välillä on vissi ero ja niin on nytkin. Jos teoista vihastunut rasisti saa huomata, että vääryyden tunnetta aiheuttaneet teot rangaistaan ja ne loppuvat, syy ja polttoaine rasistiseen asenteeseen hiipuu. Vakaumuksellisen rasistin asenne ei voi muuttua, koska rasistisen asenteen syynä on toisrotuinen itse, eikä hän voi päästä itseään pakoon. Mitä nuorempana ja vankemmin vakaumus on opittu, sitä sitkeämpi se on.
Näkemykseni mukaan vakaumuksellisia rasisteja on Suomessa erittäin vähän. Minulla ei ole havaintoja, että missään koulutettaisiin ketään sellaisiksi. Näitä toisia, sanoisiko heitä vain rasistisiksi, on enemmän ja heistä jyrkkämielisin pieni vähemmistö taitaa olla lähinnä nuoria miehiä. Heistä moni leppyy iän myötä. Elämässä tulee muuta keskityttävää ja ikä nyt vain tunnetusti lepyttää. Suurin ryhmä rasistisia taitaa olla lähinnä ns. räksyttäviä koiria ja arvelen monen rasististen tuntemusten vaihtelevan hetkestä toiseen. Jos henkilö joutuu aidosti päätöstilanteeseen, jossa rasismi punnitaan, hän valitsee vakaumuksensa ja arvojensa mukaan. Näin siksi, että ne ovat syvemmällä ja vaikeammin ohitettavia periaatteita kuin tuntemukset. Tyypillisesti suomalaisen arvoissa korkealla on oikeudenmukaisuus, joten edellisessä hetkessä rasistisesti puhunut voi seuraavassa armahtaa uhrinsa oikeudenmukaisuuden nimissä. Arvojensa vastaisesti toimiminen voisi johtaa katumukseen, minkä henkilö haluaa välttää.
Suomalainen vihapuhe ja rasismi ovat äärimmäisen marginaalisia ilmiöitä, kun muistetaan historia tai verrataan islamistien hirmutekoihin Syyriassa. Me leikimme täällä pienessä hiekkalaatikossa Aliasta, kun muut kiduttavat ja tappavat toisiaan.
Vihastunut sanailumme on pientä, mutta silti sillä pelotellaan. Se nähdään kaltevana pintana, joka vie hirmutekoihin. Tätä on jopa todisteltu tutkijoiden johdolla sillä, että fasismin kyllästämällä 20- ja 30-luvulla sanankäytössä oli samoja piirteitä. Yhtäläisyyksiä varmasti löytyy, mutta se ei riitä. Se, että silloin ennen nähtiin samoja etnisiä ongelmia kuin nyt, ei voi olla este nähdä ja puhua sellaisesta nyt. Sananvapaus ensin. Keskustelun vain ei pidä antaa johtaa samaan kuin fasismin aikana. Eikä se johdakaan. Hitlerin kirjoitukset ja puheet ovat aivan eri kaliiperia kuin nykypäivän kovimpien nettisanailijoiden.
Suvaitsevisto väittää maahanmuuttokritiikin olevan nykyaikaan sovitettua peiteltyä rasismia. Tällaiselle salaliittoteorialle soisi perustelut, mutta sellaista ei ole näkynyt. Yhdessä suhteessa suvaitsevisto on väitteessään kuitenkin oikeassa. Maahanmuuttokritiikki on nykyaikaan sovitettu ajattelutapa. Natsismia ei haluta mutta lain kunnioitusta kylläkin jo pelkästään hankaluuksienkin välttämiseksi. Itse olen kiinnittänyt huomiota, että keskeistä maahanmuuttokriittisten keskustelussa on argumentoinnin pätevyys. Kommentteja ikään kuin peilataan luonnostaan intuitiivisesti "natsikorttia" vasten ja jos kommentti sen läpäisee, se on pätevä siltä osin. Maahanmuuttokriitikoilla on siten tietty etu keskustelussa, kun on mahdollisuus verrata omia kantoja moniin virheellisiin kantoihin 30- ja 40-luvulta. Samoin heillä on ollut todistustaakka etenkin vuosia sitten. Etenkään laajaa, ja siten tärkeää, uskottavuutta ei saa nykyään 30-luvun kansankiihotuksella vaan pätevillä perusteilla.
Niin sanotuista suvakeista äärimielisimmät, kuten viime Perjantain studioyleisössä, eivät omaa todistustaakkaa saati aatteellista altavastaajan asemaa. Heidän ei tarvitse tuoda esiin hajurakoa keskitysleirien rakentajiin. Sen sijaan heille riittää pelkkä vastapuolen ylimalkainen paheksunta ja epäily, jolla toisen näkemykset saastutetaan. Rasismikortin viljelystä on tullut, hiukan allekirjoittanutta yllättäen, hyvin yleistä ja ne otetaan mukisematta vastaan. Viljelijät tulisi haastaa, mutta sitä ei ainakaan somen ulkopuolella tapahdu. Ristiriidasta todellisuuden kanssa kertoo, että rasismista jaksetaan valittaa paljon, mutta siitä ei valiteta poliisille. Jos asia on aidosti tärkeä ja siihen uskoo, poliisille tulisi tehdä ilmoituksia. ("Poliisihan on "salaliitossa" mukana, joten se ei auta mitään.") Syytös rasismista on syytös rikoksesta. Jos syytän jotakuta pahoinpitelystä, ei yllätä, jos se otetaan vakavasti puolin ja toisin. Se, että rasismista voi syyttää ilmeettömästi, kertoo siitä, ettei syytetyn mahdollisella syyttömyydellä ole juuri väliä. Siihen voi olla esimerkiksi kaksi syytä: rasistikortin heiluttaja syrjii syytettyä, hänen oikeusturvansa ei ole tärkeä, tai syyttäjä ei itsekään pidä syytöstä vakavasti otettavana.
Voiko sitten maahanmuuttajia rikoksista kritisoivaa syyttää rasismista? Riippuu tietenkin kritisoinnista. On selvää, että netissä osa tölväyttelee ronskimmin mutta osa ei. Suvaitsevaisen sotkiessa nämä syyttömät syyllisiin hän syyllistyy siihen, mistä muita syyttää. Yksilö ei ole vastuussa toisen tekemisistä.
Itse en usko maahanmuuttokeskustelun kehittyvän, kävi nykyiselle kriisille miten kävi. Syy huonoon laatuun on se, että keskusteluun tulee jatkuvasti uusia nuoria ihmisiä. He alkavat keskustelun osaltaan alusta, sieltä mistä kokeneet aloittivat vuosia sitten. Näillä tulokkailla on angstia, jolla he vievät ilmatilan. Niinpä samat virret lauletaan yhä uudelleen vuodesta toiseen. Toki, kokeneet kehittyvät ja uutta tietoa tulee esiin. Taitaa kylläkin olla, että heidän tarinointinsa siiloutuvat usein netin syrjäkujille. No, onneksi on keskustelu, eikä sota.
Tehty pieniä korjailuja 25:01. klo 11:13.