Tästä aiheesta ei ole tänä päivänä helppo kirjoittaa tai puhua. Paitsi tavalliset kansalaiset, myös poliitikot ovat viime aikoina voineet joutua pelkäämään yhteiskuntamme ilmapiirin kiristymisen vuoksi. Siitä kehityksestä, joka maassamme on viimeisen puolen vuoden ajan tapahtunut, olen hyvin murheellinen.
En ole kuitenkaan mukana politiikassa tehdäkseni elämästäni helppoa. En ole mukana siksi, että voisin puhua ympäripyöreitä vain siitä, millä oletan olevan kannatusta. En myöskään voi toimia vastoin sitä, mitä pidän sydämessäni oikeana.
Olen mukana politiikassa siksi, että haluan tehdä tästä maasta, ja tästä maailmasta, paremman. Siksi en voi sulkea silmiäni, en korviani, enkä myöskään vaieta. Maamme on ottanut takapakkia. Ja se on ottanut sitä paljon.
Minä rakastan maatani. Rakastan sitä enemmän kuin mitään muuta. Mutta viime aikoina minusta on tuntunut, että näiden aikojen tapahtumien vuoksi syntynyt vastakkainasettelu ja rasismi ovat viemässä minulta sen, mikä tässä maassa on kaikkein kauneinta: Vapauden.
En ole syntynyt Suomeen pelätäkseni, vaan ollakseni pelosta vapaa. Mutta olenko minä vapaa, jos en uhkausten ja vihaviestien pelossa uskalla nousta lavalle ja sanoa EI rasismille? En ole.
Jos minun pitää Perussuomalaisena, isänmaallisena naisena pelätä sitä, että joku haluaa minun tulevan raiskatuksi vain toisia ihmisiä kunnioittavan mielipiteeni vuoksi, niin olenko minä vapaa? En ole.
Jos Suomen kansalainen ei voi käyttää perustuslaillisia oikeuksiaan, sananvapautta, tässä maassa mihin on saanut syntyä, voidaanko enää puhua vapaasta maasta?
Eikö meille riitä, että maamme ja itsenäisyytemme on myyty EU:n isoissa pöydissä? Eikö sekään riitä, että EU:n ja Yhdysvaltain välinen vapaakauppasopimus uhkaa viedä oikeutemme kansallisomaisuutemme? Emmekö ole vielä tarpeeksi pimeyden ytimessä kaiken maailman Euroopan vakausmekanismien ja tyhjyyttään soivien takuuksien puristusotteessa? Pitääkö meidän myydä pimeydelle vielä sydämemmekin?
Todellisuudessa kukaan meistä ei voi valita sitä, mihin maahan tai minkä väriseksi syntyy. Jos näin olisi, miksi ihmeessä kukaan valitsisi elämää, jossa hänet myydään orjaksi tai lapsivaimoksi, ympärileikataan, tapetaan tai teloitetaan. Miksi ihmeessä kukaan valitsisi sellaisen elämän? Se, joka meistä voi puhtain sydämin sanoa, että valitsi itse tämän upean mahdollisuuden syntyä suomalaiseksi Suomeen, nostakoon kätensä ylös.
Rasismi on pelkoa. Se ei ole yhden ryhmittymän paremmuutta vaan pelkoa erilaisuutta kohtaan. Toisten ihmisten arvosteleminen, alentaminen tai kiusaaminen heidän värinsä, sukupuolensa, ajatustensa tai minkä tahansa muun vastaavan syyn perusteella, on yksiselitteisesti väärin. Rasismi voi myös kohdistua meihin itseemme, sillä metsällä on tapana vastata niin kuin sinne huudetaan. Jossakin toisessa maassa vainon kohteena voivat olla kristityt tai valkoihoiset ihmiset. Enkä hetkeäkään usko, että kukaan meistä, haluaisi olla heidän asemassaan. Paljon käytetty neuvo: Tehkäämme toisille niin kuin haluaisimme itsellemmekin tehtävän, käy myös tässä tilanteessa.
Vihaamalla ei saavuteta mitään. Maahanmuuton ongelmat eivät ratkea, jos motiivit ovat väärät ja keskustelua leimaa ääripäiden keskinäinen sodankäynti. Me emme kilpaile siitä, kuka voittaa, vaan kilpailemme siitä, pystymmekö yhdessä hallitsemaan sen tilanteen missä Suomi ja Eurooppa, juuri tällä hetkellä on.
Parhaiden ratkaisujen löytyminen vastakkainasettelun kautta on mahdottomuus. Kahtia jakautunut tilanteemme on surullinen, sillä yhdessä olisimme niin paljon enemmän. Perussuomalaiset arvot pohjautuvat ihmiseen. Me kaikki olemme ihmisiä, ja meillä on toisiltamme paljon opittavaa. Myös tulijoilta. Aidon keskustelun, tiedon ja ymmärryksen kautta, ongelmia on mahdollista ratkaista yhdessä siten, että lopputuloskin on paras mahdollinen.
Jos vihaamme toisiamme, tuhoamme lopulta itsemme. Vihapuhe ja vastakkainasettelu rapauttavat sivistyksemme, ja pelko syö pois perustuslailliset oikeutemme. Jos näin käy, olemme tuhonneet jotakin hyvin arvokasta. Olemme tuhonneet ne arvot ja perustan, joille maamme rakentuu. Mitä lapsillemme silloin jää, jos jäljelle ei jää enää mitään?
Kirjoituksen mukainen puhe Oulun Rotuaarilta 22.2.2016